Sitten joskus kun ehdin

Onko teillä koskaan sellaisia sitten-kun-ehdin projekteja? Minulla on. Paljon. Näyttää siltä, että tämä blogi on yksi niistä.

Syy siihen miksi näitä lukemattomia teen-kun-ehdin projekteja kasaantuu ja niihin tarttuminen on niin kovin kovin vaikeaa, on minulla ainakin se, että aina jokin muu kiireellisempi tai muka tärkeämpi työ kiilaa edelle. Tai sitten vain yksinkertaisesti syy on se, että kun projektilla ei ole deadlinea niin siihen tarttumista on vain kovin helppo siirtää hamaan tulevaisuuteen. Toisin sanoen, saamaton mikä saamaton. Mutta puolustuksekseni voin sanoa, hei olen täällä nyt! Eikä syy siis ole se, että minulla ei juuri tällä hetkellä ole parempaa tekemistä, vaan minulle vain iski inspiraatio kirjoittaa tänne nyt.

Esittelen myös yhden erittäin painavan syyn, miksi päätin katkaista tämän niin hienosti alkaneen blogi hiljaisuuden. Sain kesän ja syksyn aikana osallistua ystäväni valokuvaus projektiin, pääosassa minun neuleet ja käsityöt. Kuvat puhukoot puolestaan, olkaatten hyvät.

Kuvat Minna Salli / Kuva-Liisa

Kiirettä pitelee

Meille muutti eilen tällainen,

Ja tänään tällainen.

Voitte arvata että on ollut pikkaisen puuhaa, mutta mukavaa puuhaa. Ihania ovat molemmat. Vaan eivät asu samassa tilassa nämä kaksi uutta tulokasta, ymmärrätte varmaan miksi.


Ainakin jälkimmäisestä tarkempaa kuvausta luvassa myöhemmin kunhan kerkeämme tutustua toisiimme enemmän.

Kohti kesää

Kohta, ei ihan vielä, mutta kohta laitetaan sukset naftaliiniin tai tarkemmin sanottuna parafiiniin odottamaan uusia lumia. Sen jälkeen saattaa olla aikaa jopa neuloa jotain valmiiksi asti ja ehkä, jos oikeen hurjaksi heittäytyy, jopa blogata.

Nykyään neuleiden valmiiksi saattaminen on vain niin kovin työlästä, kun se lankakin pitää kehrätä ensin. Mutta on se kehrääminen niiiiiin ihanaa ja meditatiivista. Välissä käy jopa niin että neuleita on vain kiva haaveilla ja suunnitella siinä kehräämisen lomassa, mutta valmista ei tule kun pitää koko ajan vain kehrätä. Lankoja olisi valmiina jo useampaan projektiin, mutta juuri nyt en ehdi neuloa, vain kehrätä. Ja jännittää. Sillä meille odotetaan perheenlisäystä ihan minä hetkenä hyvänsä. Niin siis rukkiperheenlisäystä. Kerron kuulumisia kunhan uusi perheenjäsen löytää tiensä tänne.

Mutta olen minä jotain neulonut aina välissä, tässä todiste siitä.

Ohje: Waves shawl by Julia Faranchuk
Lanka: 100% Superwash merino, Louhettaren luolan värjäyspadasta
Menekki: noin 110g
Puikot: Addin 4mm pyöröt
Neulonta fiilis: Käsinkehrättyä lankaa on aina ilo neuloa, etenkin jos se on näin herkullisen väristä. Ohje olis ollu kiva, mutta onneksi kanssaräveltäjä oli tehnyt loistavat muistiinpanot omasta versiostaan tuosta huivista.
Fiilis valmistuttua: Kiva kevät/kesähuivi, mii laik.

Pieni selitys lienee paikallaan miksi puhun ohjeesta tai siis puuttuvasta sellaisesta. Niin, siis kun ohjetta ei ollut, pelkät kaaviot vain. Se loi projektiin haastekerrointa lisää kummasti, mutta mikäs siinä. Pitsineulekuvio oli nopeasti opittavissa ja tein huivista noihin muistiinpanoihin ja kaavioihin tukeutuen oman tulkintani. Kannatti, toi aaltokuvio on vaan aikasta kiva ja sopii langalle varsin hienosti.

Oili Onerva

Kaikkea sitä pääsee / joutuu tekemään!

Meillä tällaista tänään. Hauskaa huhtikuuta kaikille!

Tuulikki

Eiköhän se ole minunkin jo aika tulla kaapista tämän asian kanssa ja esitellä vanha/ uusi kumppanini.

Hei kaikki, tässä on Tuulikki.

Tuulikki on muuttanut meille vuonna 1978, eli minä olen tuntenut Tuulikin koko ikäni. Tuulikki on aina asunut meidän olohuoneessa, enemmän ja vähemmän koriste-esineenä. Nykyään vähemmän, sillä Ystävän rohkaisemana päätin pitkän kaihoilun jälkeen tarttua härkää sarvista tai oikeastaan rukkia pyörästä ja villaa letistä. Niinpä Tuulikki joutui pitkästä aikaa tositoimiin, ja luulen hänen olevan vallan hyvillään aiheesta.

Alkuun meillä oli kauhea vauhti, ymmärtäähän sen jos olet seisoskellut olohuoneen nurkassa vuosikymmenet toimetonna. Kyllähän ne kantturatkin pitkän talven jälkeen taitavat vallan villiintyä kun pääsevät keväällä ulkoilmaan, sama efekti kävi siis myös meillä. Tuulikki lähti kauhiaan laukkaan ja minä koitin pysytellä villoineni perässä. Niin, hivenen ylikierteistä suomen lammasta ja kainuunharmasta oli tuloksena. Mutta mitäpä me pienistä, kysehän oli meidän ensimmäisestä yhteisestä kehruusta ja minun toisesta. Aiemmat rukki kokeilut rajoittuvat siis muutaman minuutin pituiseen testiajoon Ystävän rukilla.

Meidän ensimmäisen yhteisen kehruusession tuotokset, kainuun harmasta.

Tuulikki siis toimi vallan moitteettomasti, mutta minulta meni hermot, yllätys yllätys. Tuulikin Lyhty on vallan kapoinen ja rullat jokseekin pienet ja elämää nähneet tai ainakin muutamia iskuja ottaneet. Perimätiedon mukaan jokunen rulla on joskus myös tehnyt tuttavuutta nyt jo edesmenneen koiramme hampaiden kanssa, siitä kuulemma muutaman rullan  hivenen kärsinyt ulkomuoto. Niinpä kehrääminen jäi vähän jäähylle ja kaikki kaappin haalitut ihqu-kuidut letille. Asiaa pohdin hiljaa mielessäni ja vähän myös ääneenkin. Kehräämän oli päästävä, mutta sitä ennen olisi siis ostettava uusi rukki.

Tuulikin alkuperäinen lyhty ja rulla. Ei mahdu paljoo säiettä saati kerrattua lankaa ei.

Taas tuli eräs hivenen kokeneempi kehräävä Ystävä hätiin, hän vinkkasi minulle että voisin uuden rukin sijasta ehkä kenties ostaa uuden lyhdyn Tuulikille. Niinpä asiaa pohdimme ja tuon vaihtoehdon edut ja riskit puntaroimme. Pahin skenaario oli siis että tuohon kaavailtu uusi lyhty ei sopisikaan Tuulikille. Ratkaisuksi ongelmaan auttaisi pienet puusepän työt jotka olisin todennäköisesti sysännyt Isäpapan harteille. Hänellä näet pysyy nuo työkalut vähän minua etevämmin käsissä ja valmistakin saattaa syntyä, toisinaan. Niin ja jos lyhty olisi aivan epäsopiva niin ainahan tuon lyhdyn voi myydä eteenpäin tai palauttaa. Jos nyt totta puhutaan, niin en mie ihan kauhean kauaa tuon lyhdy tilaamista arponut. Ei muuta kuin muutama kliketi-klik ja uusi lyhty oli matkalla muutamien rullien ja villojen kera.

Kuvassa Tuulikki lonkkaleikkauksen jälkeen, enää ei onnu ei.

Sitten saapui paketti ja oli Tuulikin tuunauksen vuoro. Ja kyllä, ei minun kummoisia taikatemppuja tarvinnut tehdä kun homma oli valmis ja Tuulikki entistä ehompana. Niinpä lähdimme taas kiitolaukkaa kohti auringon laskua ja nousua ja laskua. Vauhti oli päätä hiumaava ja kierrettä sen mukaisesti. Me kun mennä viiletettiin vallan villisti, aivan sama kierteille. Pois alta siat ja saparot, me mennään nyt ja vauhdilla!

Tekniset tiedot; vanha lyhty siis vaihtui Ashfordin sliding hook double drive flyeriin. Huh mikä nimi hirviö, en edes yritä suomentaa. Ja rullien halkaisija on meillä tätä nykyä 90mm entisen 60mm sijaan.  

Vanha rulla ja uusi rulla. Arvaa kumpi on kumpi!

No kunhan olimme saaneet vuosikausia pantatut kierrokset purettua Tuulikista niin saatoimme vähän henkäistä ja miettiä säätöjä. Niitähän on ilmaantunut tämän uuden lyhdyn myötä entistä enemmän. Kun tutustuimme säätöihin ja testailimme niitä, alkoi ihan uudet tuulet puhaltaa. Nyt Tuulikki ja kehrääjä jaksavat keskittyä ja lanka on aivan erinäköistä ja löyhäkierteisempää kuin alussa. Meno on rauhallista ja meditatiivista, niinpä taas kuljemme yhdessä kohti auringon laskua ja nousua ja laskua vain kehräten ja kehräten mutta hivenen rauhallisempaan tahtiin kuin ensimmäisillä kerroilla. Sekä kehrääjä että rukki ovat saavuttaneet kehruu-zenin. Toistaiseksi. Nyt kehrääjää vaivaa pienoinen rukkikuume, pitäähän Tuulikilla olla kavereita. Siis muitakin kuin tuo jo eläkkeellä oleva perintö rukki. 

Vanha jo pitkään eläkkeellä ollut Martta. Ehkä tämäkin vielä joku päivä hoidetaan kuntoon. Sitä päivää odotellessa Martta kuitenkin viettää hiljaiseloa olohuoneen koristeena.

Ihanan synkkää

Älkää kysykö miksi, minä en itsekkään tiedä miksi tämä lanka puhutteli minua niin kovin. Ehkä se vain johtui uudesta talvitakistani jonka ostin samoihin aikoihin kun Lumoavaan Lankaan tuli uusia vironvilloja. Tuo lanka vallan hyökkäsi syliini kun piipahdin puodissa, eikä tuo vyyhti tainut ehtiä edes hyllyyn ennen kuin se muutti meille. Tuskin olin päässyt ovesta sisään kun katseemme kohtasivat ja minä olin ihan myyty ja niin oli lankakin, minulle. Noh, mikäs sitä selittelemään, kyllähän te taidatte tietää että sellaista joskus sattuu.

Nyt on siis vielä ihan talvi ja kovin pimeää ja kylmää. Leikitään edes hetken että on, joohan!? Sillä minä haluan esitellä teille aivan ihastuttavan huivin joka syntyi tuosta langasta. Väritys on mielestäni kovin talvinen väritykseltään. Ihanan synkkää, olkaatten hyvät.

Ohje: Line Break by Veera Välimäki
Lanka: Aade Lõng Artistis 8/2
Menekki: noin 160g
Puikot: Knit Pron 5,5mm pyöröt
Neulonta fiilis: Ihanan helppoa mutta mielenkiintoista, enkä millään malttanut laskea neuletta käsistä kun aina piti seurata kohtaako langan värijuoksut kuvion kanssa.
Fiilis valmistuttua: Just tätä mie oon aina tarvinnu. Eikä tässä oo yhtään sinistä?! Ja ai että miten hienosti tää mätsää mun talvitakkiin!

Pieniä omia sovelluksia tein tuohon huiviin. Siis ihan pieniä, öhöm. Huivihan neulotaan aina oikeaa, ohjeen mukaan. Mutta minusta tuohon lankaan sileä neule toimii vain niin paljon paremmin, siispä sileää sitten tikuttelin. Muuten menin jokseenkin ohjeen mukaan, vähän huivin edetessä pidentelin lyhennettyjä kieroksia että langan värijuoksut osuisivat paremmin kohdilleen. Joo joo, eipä tarkkaa, mutta on se. Ja noin se vaan toimii. Ja tuo reunan yliyksinkertainen reikäkuvio vaan Toimii, isolla teellä. Niin ja mie tykkään kovasti Isoista huiveista, tämänkin siipiväli lähentelee kolmea metriä, tarkemmin mitattuna 282cm.

Olen siis jälleen vallan ihastuksissani. Kumma homma muuten, minä ja vironvillat, me olemme vallan kumma yhdistelmä. Ensimmäiset kohtaamiset Aade Lõngin kanssa olivat sellaisia ah-ai-että-on-ihana-väri -huudahduksia. Sitten kun otin vyyhdin hyllystä käteeni, heitin sen noin nano sekunnissa takaisin sinne hyi-että-on-karheaa -huudahdusten saattelemana. Pitkään vain ohi kulkiessani ihastelin värejä ja kauhistelin karheutta, mutta sitten minun vain oli pakko kokeilla. Koska se väri vain puhutteli, ensimmäinen Aade Lõngista neuloma huivini oli sininen väriltään. Yllätyitkö? Noh, neulomisen jälkeen liottelin huivin huolellisesti hiustenhoitoaineessa ja pingottin. Se teki ihmeitä. Tai sitten olen karaistunut. Huivi ei kutittanut lainkaan kun sen kietaisi kaulan ja kovilla pakkasilla sen taakse saattoi piiloutua viimaa vastaan. Siperia opettaa, sitä se varmaan on. Joka tapauksessa olen siitä ensimmäisestä vironvilla kokeilusta asti aina ihastellut Aade Long Artisticin värejä ja haaveillut uusien huivien neulomisesta tuosta niin ihanasta langasta. Niinpä tämä ihanan synkkä Line Break on jo kolmas vironvilla huivini, ja tuskin viimeinen.


 
Niin ja se neuletuntuma tuohon lankaa on jotenkin ihanan karhea, kuulostaa hullulta mutta minäpä selitän. Kun neuloo pitsi huivia ohuista ja liukkaista langoista, niiden kanssa pitää olla koko ajan varpaillaan eikä ote saa lipsua. Mutta näin karheasta ja kohtalaisen paksusta langasta huivi syntyy helposti (varsinkin jos pistelee huolettomasti 5,5mm puikoilla), eikä lipsu ei. Ja jos silmukka putoaa niin senkun nostat sen takaisin puikolle ilman sen suurempia seremonioita ja silmukoiden metsästystä virkkuukoukkuillen jostain kymmenen rivin päästä. Jos et ole kokeillut niin suosittelen lämpimästi.

Rauhallisessa metsässä

Näillä pakkasilla on varmasti missä tahansa metsässä rauhallista. Juuri siksi tarvitsemme lukemattoman määrän villasukkia.

Edellisen projektin lopputuotoksen innoittamana aloitin heti perään uuden sukkaparin. Jos Charlottaa työstin useamman kuukauden, niin nämä valmistuivat hivenen sutjakammin, noin viikossa. Vallan villiinnyin tähän sukkien neulomiseen. Osasyyksi voin ehkä laittaa nuo ihanat langat, neuloin tähän nimittäin viimeiset Louhittaren Luolan Väinämöiset mun varastoista. Mutta vain hetkeksi, sillä piipahdin Lumoavassa Langassa ja jostain kumman syystä lähdin kaupasta muutamien lankavyyhtien kanssa. Onhan nuo Väiskit niin soman värisiä. Tämäkin, Täydellinen sininen etten sanoisi. Katsokaa ja ihailkaa. 

Malli on In The Peaceful Forest, kirjasta Think Outside The Sox. Aivan mainio kirja täynnä toinen toistaan huikeampia sukkaohjeita. Vielä tuo kirja ei korista minun käsityökirjastoani, sillä painos on ollut loppu tuosta jo hyvän tovin. Olen haaveillut Think Outside The Sox kirjasta ensitapaamisestamme asti, samoin kuin myös tuon In The Peaceful Forestin neulomisesta. Lainakirjasta sain neulastua mallin vihdoinkin. Vaan minä en luovuta, vielä joku päivä tuo kirja asuu myös minun käsityökirjastossani. Vaan ei kyllä ihan vielä, vastikään tsekkasin Amazonista, kirjaa kyllä löytyi sitä kautta muutama kappale, mutta oli sillä kyllä hintaakin. 

Mutta on se vaan niin soma tuo sukkamalli, ai että, miten se onkin niin soma! 

Noh, sitten käytännön asioihin. Malli on soma mutta ohje ei. En tiedä mitä tapahtui, mutta me emme ymmärtäneet toisiamme. Jouduin ensimmäisessä sukassa purkamaan hyvän siivun ja neulomaan sen omilla sovelluksillani uusiksi, joko ohjeen sanallisessa versiossa on virhe tai sitten minun luetunymmärtämisessä on parantamisen varaa (sitäkään en pidä ihan mahdottomana vaihtoehtona). No, joka tapauksessa, kaaviot oli ihan selvää pässinlihaa ja niiden mukaan mentiin ja hyvä tuli. Kaavioiden järjestyksen pistin vain uusiksi, en juuri muuta. Niin ja ohjeessa sukka neulotaan suurimmilta osin neljällä puikolla ei siis viidellä mihin minä ainakin olen tottunut. No, ohje sanoi mitä sanoi ja minä neuloin mitä huvitti, eli viidellä puikolla.

Ohje: In The Peaceful Forest by Sandy Moore kirjasta Think Outside the Sox
Lanka: Luohettaren luolan Väinämöinen värissä sini
Menekki: pikkasta vajaat 100g
Puikot: Knit Pron 2mm cubics sukkapuikot
Neulonta fiilis: Kaavio pitää varpaillaan mutta ainakin työ pysyy mielenkiintoisena eikä käy tylsäksi.
Fiilis valmistuttua: Ai että! Voi että! No onhan ne! Muiskis että ne onkin ihanat. Mie oon siis ihan pähkinöinä.


Sukat on niin sievät etten oikeen tiedä miten päin olisin. Taidan nostaa jalat pöydälle ja jatkaa neulomista. 

Niin ja loppuun vielä kiitokset kuvausassareille kuvaussessareista! :)