Tuulikki

Eiköhän se ole minunkin jo aika tulla kaapista tämän asian kanssa ja esitellä vanha/ uusi kumppanini.

Hei kaikki, tässä on Tuulikki.

Tuulikki on muuttanut meille vuonna 1978, eli minä olen tuntenut Tuulikin koko ikäni. Tuulikki on aina asunut meidän olohuoneessa, enemmän ja vähemmän koriste-esineenä. Nykyään vähemmän, sillä Ystävän rohkaisemana päätin pitkän kaihoilun jälkeen tarttua härkää sarvista tai oikeastaan rukkia pyörästä ja villaa letistä. Niinpä Tuulikki joutui pitkästä aikaa tositoimiin, ja luulen hänen olevan vallan hyvillään aiheesta.

Alkuun meillä oli kauhea vauhti, ymmärtäähän sen jos olet seisoskellut olohuoneen nurkassa vuosikymmenet toimetonna. Kyllähän ne kantturatkin pitkän talven jälkeen taitavat vallan villiintyä kun pääsevät keväällä ulkoilmaan, sama efekti kävi siis myös meillä. Tuulikki lähti kauhiaan laukkaan ja minä koitin pysytellä villoineni perässä. Niin, hivenen ylikierteistä suomen lammasta ja kainuunharmasta oli tuloksena. Mutta mitäpä me pienistä, kysehän oli meidän ensimmäisestä yhteisestä kehruusta ja minun toisesta. Aiemmat rukki kokeilut rajoittuvat siis muutaman minuutin pituiseen testiajoon Ystävän rukilla.

Meidän ensimmäisen yhteisen kehruusession tuotokset, kainuun harmasta.

Tuulikki siis toimi vallan moitteettomasti, mutta minulta meni hermot, yllätys yllätys. Tuulikin Lyhty on vallan kapoinen ja rullat jokseekin pienet ja elämää nähneet tai ainakin muutamia iskuja ottaneet. Perimätiedon mukaan jokunen rulla on joskus myös tehnyt tuttavuutta nyt jo edesmenneen koiramme hampaiden kanssa, siitä kuulemma muutaman rullan  hivenen kärsinyt ulkomuoto. Niinpä kehrääminen jäi vähän jäähylle ja kaikki kaappin haalitut ihqu-kuidut letille. Asiaa pohdin hiljaa mielessäni ja vähän myös ääneenkin. Kehräämän oli päästävä, mutta sitä ennen olisi siis ostettava uusi rukki.

Tuulikin alkuperäinen lyhty ja rulla. Ei mahdu paljoo säiettä saati kerrattua lankaa ei.

Taas tuli eräs hivenen kokeneempi kehräävä Ystävä hätiin, hän vinkkasi minulle että voisin uuden rukin sijasta ehkä kenties ostaa uuden lyhdyn Tuulikille. Niinpä asiaa pohdimme ja tuon vaihtoehdon edut ja riskit puntaroimme. Pahin skenaario oli siis että tuohon kaavailtu uusi lyhty ei sopisikaan Tuulikille. Ratkaisuksi ongelmaan auttaisi pienet puusepän työt jotka olisin todennäköisesti sysännyt Isäpapan harteille. Hänellä näet pysyy nuo työkalut vähän minua etevämmin käsissä ja valmistakin saattaa syntyä, toisinaan. Niin ja jos lyhty olisi aivan epäsopiva niin ainahan tuon lyhdyn voi myydä eteenpäin tai palauttaa. Jos nyt totta puhutaan, niin en mie ihan kauhean kauaa tuon lyhdy tilaamista arponut. Ei muuta kuin muutama kliketi-klik ja uusi lyhty oli matkalla muutamien rullien ja villojen kera.

Kuvassa Tuulikki lonkkaleikkauksen jälkeen, enää ei onnu ei.

Sitten saapui paketti ja oli Tuulikin tuunauksen vuoro. Ja kyllä, ei minun kummoisia taikatemppuja tarvinnut tehdä kun homma oli valmis ja Tuulikki entistä ehompana. Niinpä lähdimme taas kiitolaukkaa kohti auringon laskua ja nousua ja laskua. Vauhti oli päätä hiumaava ja kierrettä sen mukaisesti. Me kun mennä viiletettiin vallan villisti, aivan sama kierteille. Pois alta siat ja saparot, me mennään nyt ja vauhdilla!

Tekniset tiedot; vanha lyhty siis vaihtui Ashfordin sliding hook double drive flyeriin. Huh mikä nimi hirviö, en edes yritä suomentaa. Ja rullien halkaisija on meillä tätä nykyä 90mm entisen 60mm sijaan.  

Vanha rulla ja uusi rulla. Arvaa kumpi on kumpi!

No kunhan olimme saaneet vuosikausia pantatut kierrokset purettua Tuulikista niin saatoimme vähän henkäistä ja miettiä säätöjä. Niitähän on ilmaantunut tämän uuden lyhdyn myötä entistä enemmän. Kun tutustuimme säätöihin ja testailimme niitä, alkoi ihan uudet tuulet puhaltaa. Nyt Tuulikki ja kehrääjä jaksavat keskittyä ja lanka on aivan erinäköistä ja löyhäkierteisempää kuin alussa. Meno on rauhallista ja meditatiivista, niinpä taas kuljemme yhdessä kohti auringon laskua ja nousua ja laskua vain kehräten ja kehräten mutta hivenen rauhallisempaan tahtiin kuin ensimmäisillä kerroilla. Sekä kehrääjä että rukki ovat saavuttaneet kehruu-zenin. Toistaiseksi. Nyt kehrääjää vaivaa pienoinen rukkikuume, pitäähän Tuulikilla olla kavereita. Siis muitakin kuin tuo jo eläkkeellä oleva perintö rukki. 

Vanha jo pitkään eläkkeellä ollut Martta. Ehkä tämäkin vielä joku päivä hoidetaan kuntoon. Sitä päivää odotellessa Martta kuitenkin viettää hiljaiseloa olohuoneen koristeena.